Heron 2006 - 2021
Niin siinä sitten lopulta kävi. Vaikka tästä tapahtumasta onkin kulunut jo kuukausia, tätä kirjoitusta kirjoittaessa kyyneleet kirpoavat jälleen silmiin. Heron on poissa. Minun rakas Heron on poissa.
Siitä on kulunut jo liian monta vuotta kun viimeksi kirjoitin tänne blogiin. En olisi koskaan varsinaisesti halunnut lopettaa blogia, mutta tämä asia vain jäi pois uuden elämäntilanteen edessä. Nyt luulen, että luvassa on tämän blogin uusi alku. Ensin on kuitenkin päästettävä irti vanhasta. Sanomme siis hyvästi rakkaalle Heronille.
------
Heron kuoli Vantaalla 29. syyskuuta 2021, 15-vuotiaana. Heron oli syntynyt elokuussa 2006.
Adoptoin Heronin ja tämän siskon Adelan syys-talvella 2006 Hausjärven Eläinsuojeluyhdistykseltä. Pentuja oli pentueessa yhteensä kuusi ja alunperin meidän oli tarkoitus silloisen kumppanini kanssa ottaa vain yksi kissa, mutta niin siinä sitten vaan kävi, että kaksin sisarukset lähtivät meidän matkaan asumaan Nurmijärven Klaukkalaan.
Heronin ensimmäinen koti oli siis eläinsuojeluyhdistyksen kissatalo Hausjärvellä ja sen jälkeen hän matkasi sisarensa Adelan ja minun kanssani useammassa eri kokoisessa kodissa Klaukkalassa. Päädyimme sitten Vantaan kautta asumaan Helsinkiin, jossa viihdyimmekin useamman vuoden.
Heron oli ihana, hellyydenkipeä mammanpoika. Nuorempana varsinainen loikkamestari. Komeita korkeita hyppyjä kissannamien perässä ihasteli moni.
Silloin kun minulla oli paha olla, Heron kiipesi kainaloon kehräämään. Se tykkäsi nukkua vieressäni, mutta oli kuitenkin öisin usein TODELLA äänekäs.
Moni sanoi Heronia kauniiksi kissaksi, ja sitä se olikin. Turkki oli pehmeä ja silkkinen melkein viimeisille ajoille asti. Moni luuli Heronia myös vaalean värityksensä vuoksi usein tytöksi, mikä oli minusta vähän hassua.
Se oli kaiken kaikkiaan hieno kissa, enkä tiedä onko mahdollista edes tavata koskaan enää niin upeaa eläintä.
Heronin Adela-sisko kuoli 10 vuotiaana vuonna 2017, siitä vain muutamaa kuukautta myöhemmin koitti muutto uuteen kotiin ja vauvan saapuminen taloon. Heron oli melko stressaantunut tästä kaikesta, mutta tyttärestämme ja Heronista tuli kuin tulikin oikein hyvät ystävät. Vuonna 2019 muutimme uudestaan, eli aikamoista rumbaa oli elämä pienelle kissamiehelle.
Heronilla todettiin vuonna 2020 hammassyöpymätauti ja ensiksi siltä poistettiin suurinpiirtein puolet purukalustosta. Ei mennyt montaakaan kuukautta, kun eläinlääkärissä sanottii, että loputkin hampaat olisi poistettava. Olimme todella epävarmoja siitä, olisiko se järkevää, mutta saimme hyvät ennusteet, joten päätimme kokeilla jos sillä saisimme lisäaikaa. Ehkä saimmekin, mutta emme kovin paljon, sillä siitä alkoi alamäki.
Aiemmin hyväkuntoinen kissa alkoi hiipua pikkuhiljaa pois, enkä osannut edes nähdä sitä, sillä niin kovasti halusin pitää rakkaasta kissastani kiinni. En ollut valmis päästämään irti. En olisi ollut silloinkaan valmis, kun eläinlääkäri kysyi viimeisen kerran, että mitä haluan tehdä. Ennuste oli epävarma. Huono. Selviytyminen epätodennäköinen. Munuaiset olivat pettäneet ja kuivuneet kasaan.
Vastasin: -Ei tässä taida olla enää kyse siitä mitä minä haluan, vaan siitä mikä on oikein.
Siispä minun oli vihdoin tehtävä viimeinen päätös ja päästää irti. Silitin Heronin silkkistä turkkia viimeiseen asti ja sen jälkeenkin sain vielä jäädä toviksi huoneeseen. En ymmärtänyt silloin, että Heron on poissa, enkä taida ihan ymmärtää vieläkään.
Yksi vaikeimmista asioista oli selittää neljävuotiaalle tyttärelle, että Heron ei enää tule kotiin. Silittää hänen päätään kun hän itki ystävänsä perään. Itkeä yksin iltaisin Heronin perään. Odottaa että joku tulisi punkeamaan syliin.
Heron todella jätti pehmoisen, silkkisen tassunjälkensä meidän perheen sydämiin. Keväällä Heron pääsee viimeiseen leposijaansa Adelan kanssa lemmikkieläinten hautausmaalle.
Kiitos Heron kaikista vuosista <3 Rakastan sinua ikuisesti.
