lauantai 30. huhtikuuta 2011

Evakko

 Torstaina jouduttiin evakuoimaan Adela ja Heron lähes koko päiväksi olohuone-työhuone akselille. Meillä on meneillään putkiremontti ja kissa-apulaisia ei välttämättä sellaisissa hommissa tarvita. Kumpikaan karvainen ei yhtään pelännyt porausääniä ja kolinaa. Kovasti vaan kiinnosti päästä katsomaan remonttihommia tarkemmin.

 Heron kurkki oven alta ja pääsi kerran vähän tassusilla tunnustelemaankin putkenpäätä ja mittanauhaa. Ovenkarmit olivat koetuksella koko päivän. Ehkä seuraavaksi oviremontti??

 Palkinnoksi päivän kärsimyksistä Adela ja Heron saivat sitten illalla Curverin Petlife Beautyboxin, se kun sattui olemaan Cittarissa tarjouksessa. Olen jo pitkään harkinnut tuon laatikon ostamista kun kissantarvikkeille ei koskaan tunnu olevan järkevää paikkaa.
Pitäähän sitä kauniilla kissoilla olla paikka kauneuden-ja komeudenhoitovälineille. Adela päätti että laatikkoa voi käyttää myös itse kaunottaren säilytykseen.

Onneksi ensiviikolla pitäisi putkirempan olla jo kokonaan ohi!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kauniita kissuja karvaisia

Me saatiin Naukulasta ja Hennalta, Friedeltä ja Figolta tunnustus jonka mukaan me ollaan kauniita ja nättejä.

You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille :) 
Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!

Mekin nyt hyödynnetään tämä tilaisuus kaivaa ennenjulkaisemattomia pentukuvia.
Heron oli suuresti tätä vastaan koska "pentukuvat nyt ovat vaan niin noloja." :) Joutui näkemään jo pientä vaivaa että löytyi näinkin vanhaa kuvamateriaalia, kun yksi tietokonekin on tässä välissä ehtinyt hajota.

Niin paljon löytyy suloisia pentukuvia, että näihin on varmaan pakko palata blogissa vielä tämän haasteen jälkeenkin :)  Joten nyt, Heronin vastusteluista huolimatta, vaihtelevanlaatuista kuvamateriaalia olkaatte hyvät!

Hausjärven eläinsuojeluyhdistyksellä 7.10.2006. Adelahan siis valitsi meidät perheekseen heti ensimmäisellä vierailukäynnillä. "Iskän" syli oli jo silloin maailman paras paikka. Nuo housut ovat muuten vieläkin olemassa ja niitä pitkin on edelleen hyvä kiipeillä.

 Laukustani roikkui kilisevä ja nätti koru, jota kaikki pennut vuorollaan tarkastelivat.
Oli oikeastaan ihan onnenpotku että Adela itse päätti muuttavansa meille, valinnanvaikeus oli nimittäin suuri.
Kuusi ihanaa pehmoista, pörröistä kissanpentua. Kaksi mustavalkoista tyttöä, kaksi kilpparityttöä ja kaksi punavalkoista poikaa.

Adelan ja Heronin painiottelu. Oli aivan hilkulla, ettemme valinneet sitä toista punavalkoista poikaa.  Adela ja Heron tulivat kuitenkin niin hyvin toimeen keskenään että päätimme valita toisin. Heron-nimi oli jo muuten päätetty aikoja sitten ja alkuperä on tietysti TÄMÄ.

21.10.2006 Pienen pojan taidonnäyte :) Heron oli aika kömpelö pentuiässä, siis enemmän kuin muut kissat samasta pentueesta. Ei voisi uskoa kun tuota menoa nykyään kotona katselee.


29.10.2006 Viimeisenä vielä kuva ensimmäisestä illasta kotona. Adela ja Heron molemmat "iskän" sylissä.

Voi että olenkin onnellinen kun olen saanut aivan ihanat, kauniit kissat perheeni jäseniksi!

Tämä kaunis palkinto halutaan jakaa eteenpäin seuraaville kauniille:

 

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Tyttö tuollainen


Täällä henkilökunta hieman sairastaa kevätflunssaa niin ei juttu oikein luista. Tyytyminen pelkkään Adelan kuvaan on siis suotavaa :)

P.S. Yäkkk, Heron söi tänään hämähäkin...

torstai 14. huhtikuuta 2011

Aamukahvi

Aamuisin on mukava nauttia kuppi kuumaa kissamukista. Yleensä Heron tosin vain tyytyy nuolemaan kahvitahroja pöydän pinnasta.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Namipyramidi

Vähän on ollut hiljaista täällä blogin puolella nyt kun kaikki ovat poteneet meilläkin pientä kevätväsymystä tai jotain sen kaltaista. Laiskuudeksi sitä kai myös kutsutaan :) Adela ja Heron ovat vaan nukkuneet joten ei ole kovin innostavia kuviakaan tullut otettua. Ehkä uusi hankinta auttaa karvaisiakin kavereita vähän piristymään.


Hankittiin Adelalle uusi aktivointilelu kun vanha aktivointipallo on käynyt jo vähän liian helpoksi. Heron pitäytyy luultavasti edelleen taitellussa vessapaperirullan sylinterissä. Toisilla on vähän laimeampi aivotoiminta.
Tämä Catpyramid niminen vekotin ei tosin vielä ole päässyt ihan varsinaiseen namukäyttöön mutta tänään siihen vähän tutustuttiin ja olihan se ihan hauska ilman herkkujakin.