"Eikö kissoja koskaan laiteta jäähylle?" kysyttiin minulta eilen, kun Adela jälleen kerran ruuanhimoissaan kävi käpältämässä kynsillään sohvanreunalta kurkkivia varpaitani. Lienee sanomattakin selvää, että että se sattui ja kiljahduskin saattoi päästä suusta. Kysyjällä itsellään on ollut koiria lemmikkeinä, ja koiria monesti pahuuksista laitetaan vähäksi aikaa jäähdyttelemään, mutta että kissa jäähylle?
Voisiko jonkinlainen toiseen huoneeseen hetkeksi telkeäminen toimia näpäytyksenä varpaiden naarmuttelijalle? Ymmärtäisikö kissa? Haluaisimme ehdottomasti tietää jos jollain on käytössä kissalle tällainen jäähytaktiikka, ja varsinkin jos se toimii!
Adela ja Heron ovat aina eläneet aikalailla pumpulissa ja rangaistuksia rikkeistä on jaeltu hyvin vähän. Joskus pentuaikoina kokeiltiin sumutinpulloa tapetinraapimisongelmaan, mutta sen jälkeen oikeastaan on vain tyydytty huutamaan napakasti: "Ei!" Hyvin usein nämä huudot kylläkin tuntuvat kantautuvan kuuroille korville. Joskus jos on mahdollisuus niin vähän saatan ottaa käpälöivää kissaa naamasta kiinni tai tassusta samalla komentaen. Siihen toiminta yleensä loppuu ainakin hetkeksi. Yleisesti homma kuitenkin on valitettavasti toiminut niin, että tekee sitten niin tai näin, niin tulee palkituksi. Vahingossa on aika paljon tullut vahvistettua omalla toiminnalla kaikkea ei toivottua käytöstä.
Adelalla on nyt 8 vuoden iässä alkanut jonkinlainen uusi pentuikä ja kaikenlaista pientä jäynää ja tassuilla täppäilyä on ruvettu harrastamaan oikein urakalla, erityisesti aamuisin kun on huutava, ellei jopa leijonan lailla karjuva nälkä. Komentelut ja "Ei!"-huutelut eivät ole toimineet, eikä myöskään kissan työntäminen sängystä lattialle. En tiedä kuinka epätoivoista olisi yrittää kouluttaa kissaa uusille tavoille vielä näin vanhalla iällä, 9-vuotis syntymäpäivät kun kolkuttelevat elokuussa.
Oppiiko vanha kissa uusia temppuja? Jaetaanko muissa kissaperheissä jäähyjä rikkeistä?