maanantai 1. joulukuuta 2014

Kissasirkuksen Joulukalenteri 2014: Luukku 1


Joulupöydän antimet


Jouluruokailun suunnittelu kannattaa ehdottomasti aloittaa hyvissä ajoin.  Kissoilla ihmisten kanssa eläessä ei ole ruokailun suunnittelemiseksi olemassa hirveästi keinoja, joilla oikeasti itse voisi vaikuttaa siihen mitä kippoon natusteltavaksi laitetaan. Nyt onkin siis vielä mukavasti muutama viikko aikaa vaikuttaa asioihin, mikäli olet kyllästynyt esimerkiksi nykyiseen kuivanappulaan.

Askel 1. Nirsoa ruokasi näyttävällä tyylillä. Huuda, tuhahtele, peitä kippo näkymättömällä hiekalla.
Askel 2. Toista askelta 1 niin kauan, kunnes kaupasta tuodaan jotain uutta maisteltavaa, yleensä tämä tapahtuu aika nopeasti, sillä kukaanhan ei toki halua söpön karvakaverinsa nääntyvän.
Askel 3. Toista askel 1 jos uusi ruokatuttavuus ei ole tarpeeksi miellyttävää... tätä siis toistetaan jokaisen uuden ruuan kohdalla jos herää epäilys siitä että tämä ei ole se täydellinen jouluruoka.
Askel 4. Hyväksy. Tämä on se kaikista vaikein kohta, nimittäin jossain vaiheessa on vain tehtävä se valinta, sillä nirsoamista ei voi jatkaa loputtomiin. Riskinä piilee se että joulun lähestyessä muonat vain ovat kokoajan huonomman makuisia. Eli johonkin vain pitää pystyä tyytymään. Jos voit kuvitella syöväsi kyseistä murkinaa joulupöydässä hyvällä ruokahalulla, valitse se.
Askel 5. Lopullinen valinta. Luonnonvalinnan lopputuote. Täydellinen jouluruoka. Makunautinto.

Toivottavasti tästä on apua jouluruokailun suunnitteluun!

8 kommenttia:

  1. Kiitämme ohjeistuksesta! Pitänee alkaa valmistautua jouluruokailuun!

    VastaaPoista
  2. Juuri näin. Hienoa että hyvä ohjeistus leviää!

    VastaaPoista
  3. Erinomainen ohjeistus ja kaunis yhteiskuva teistä Heronin kanssa!

    VastaaPoista