Eräänä aamuna Adela innostui katselemaan koiraohjelmaa, jonka johdosta televisio sai lopulta muutaman naarmukin pintaansa. Arvatenkin isäntä ei ollut kotiin tultuaan telkkarin kohtalosta innoissaan. Samalla selvisi myös syyllinen aikaisempiin naarmuihin, joiden alkuperää on arvuuteltu.
"Onpas iso pää."
"Kyllä minäkin osaisin."
"No hyvä että nuistakin on jotain hyötyä, mun kotiini ei tarttis myrkkykonnien ainakaan tulla."