perjantai 26. elokuuta 2016

Lääkärireissu

Adela on ollut aina tosi hyvä syömään, oikeastaan mikä tahansa on kelvannut. Ruoka on maittanut niin hyvällä vauhdilla, että on ihmetelty miten tyttö ei kuitenkaan liho millään. Adela on ollut paljon aktiivisempi kuin Heron ja on ajateltu, että aktiivisuus pitää myös hoikkana.

Noin viikko sitten jokin muuttui. Adelan ruokalautanen ei enää tyhjentynyt. Ruuat mitkä aiemmin olivat maittaneet, jäivät lautaselle. Herkkutikut kuitenkin maistuivat vielä. Tyttö ei enää rupatellut yhtä paljon kuin yleensä eikä vaatinut aamuisin ruokaa. Tarpeet tehtiin kuitenkin vessaan ihan hyvin.

Jotta tyttö saatiin syömään, haettiin eläinkaupasta Royal Caninin lempiraksuja. Ne sitten maistuivatkin ja niitä kovasti aktivointipallosta pyöriteltiin ulos ja syötiin hyvällä ruokahalulla. Kuitenkin raksujen syöminen on aina ollut jostain syystä Adelalla aika äänekästä ja nyt se yltyi vielä kovaäänisemmäksi rouskutteluksi. Ruoasta tipahteli välillä puolet suusta pois ja ruokailu näytti vähän hankalalta.

Pääteltiin että suussa voisi olla jokin vikana, hampaitakaan kun ei ole pitkään aikaan tarkastettu. Adela ei oikein antanut kotona kurkata suuhun, joten varattiin sitten siitä ja muistakin syistä aika eläinlääkäriasemalle.

Emäntä oli bussilla taitettavasta eläinlääkärireissusta varmasti enemmän kauhuissaan kuin potilas. Adela oli istui bussimatkat rauhallisesti ja kiltisti kopassaan. Emäntä tärisi.




Lääkäriin oli varattu suoraan aikaa hammaskiven poistolle, mutta kun lääkäri kurkkasi Adelan suuhun, oli yllätys melkoinen. Suu näyttikin aika hyvältä. Hammaskiveä oli hyvin vähän ja ikenet eivät edes kovasti punoittaneet. Lääkäri tiedusteli Adelan vointia muuten, ja painoksi mitattiin vaivaiset 2,7kg. Aika pikkuinen tyttö. Paino on tullut vuodessa melkein kilon verran alaspäin.



Lääkäri totesi ettei uskalla nukuttaa Adelaa hammaskivenpoistoa varten ennen kuin verikokeet on katsottu. Verikokeista tutkitaan niin kilpirauhasen liikatoiminta kuin munuaisarvotkin.

Verta saatiin aika heikosti, mutta ilmeisesti riittävästi. Molemmat tassut jouduttiin tökkimään ja niihin saatiin töppöset kotimatkan ajaksi. 



Kotiintulomatkakin sujui oikein hyvin ja heti kotiin päästyä alkoi raksupallon pyöritys ennen kuin töppösiä oltiin saatu edes pois.

Heron ei luultavasti edes ehtinyt tajuta että tytöt olivat käyneet reissussa. Heron nukkui palatessamme samassa paikassa kun oli ollut lähtiessämmekin.

Adelalle on nyt maistunut raksujen lisäksi myös Brit Caren pussiruoka oikein loistavalla ruokahalulla ja eilen illalla ja tänään tyttö on jo vähän tavanomaiseen tapaansa jopa jutellut ja seurannut kylpyhuoneen ovelle. Ilmeisesti siis ollaan piristymään päin.

Verikokeiden tulokset saadaan tänään tai viimeistään maanantaina.

Adela oli hurjan rohkea ja reipas koko reissun ja voi olla ainoastaan ylpeä. Tuntuu että tyttö oikeastaan nautti pienestä seikkailusta.

7 kommenttia:

  1. Voi ei, toivottavasti verikokeista ei nyt selviä mitään kauheuksia! Mutta hyvähän joku selitys olisi saada, kilon laihtuminen vuodessa on aika iso määrä :/
    Tsemppirapsutukset!

    VastaaPoista
  2. Oi Adelaa! Koska saatte verikoetulokset? Meillä Pepsi laihtui kesällä Jaffa-episodin aikana (6 viikkoa) puoli kiloa. Mietin jo että onko jotain vakavampaa, mutta kun paino on nyt palannut omaan 3,5 kilooonsa, niin stressi oli vissiin niin kova ettei ruoka silloin oikein maistunut. Molemmat tytöt ovat kyllä sutjakoita mustavalkoisia ladyja :D

    VastaaPoista
  3. Voi sentään! Toivottavasti ei paljastu mitään ikävää ja ruokahaluttomuus menee ohi! Aikalailla Adela kyllä on laihtunut :/

    Tsemppiä, kaverit ♥

    VastaaPoista
  4. Toivotaan hyviä tuloksia! ♥ Adela on ollut oikein reippaana tyttönä!

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti kokeista ei löydy mitään pelottavaa. Silitykset reippaalle reissaajalikalle ♥

    VastaaPoista
  6. Oho, onpa pieni. Toivottavasti nyt ei löydy mitään pahaa verinäytteistä. Onneksi pirteä jo kotona!

    VastaaPoista
  7. Hui, kylläpä säikäyttää tuollaiset. :( Mahtava juttu, että tyttö alkoi palautua normaaliksi kotiutumisen jälkeen! Mikähän siinä oli.... Vähän hassu tosin, ettei ell alkanut ottamaan röngtenkuvaa hampaista forlin osalta, hammassyöpymä kun ei välttämättä näy ulospäin.

    VastaaPoista