keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Jäähylle?

"Eikö kissoja koskaan laiteta jäähylle?" kysyttiin minulta eilen, kun Adela jälleen kerran ruuanhimoissaan kävi käpältämässä kynsillään sohvanreunalta kurkkivia varpaitani. Lienee sanomattakin selvää, että että se sattui ja  kiljahduskin saattoi päästä suusta. Kysyjällä itsellään on ollut koiria lemmikkeinä, ja koiria monesti pahuuksista laitetaan vähäksi aikaa jäähdyttelemään, mutta että kissa jäähylle?




Voisiko jonkinlainen toiseen huoneeseen hetkeksi telkeäminen toimia näpäytyksenä varpaiden naarmuttelijalle? Ymmärtäisikö kissa? Haluaisimme ehdottomasti tietää jos jollain on käytössä kissalle tällainen jäähytaktiikka, ja varsinkin jos se toimii!

Adela ja Heron ovat aina eläneet aikalailla pumpulissa ja rangaistuksia rikkeistä on jaeltu hyvin vähän. Joskus pentuaikoina kokeiltiin sumutinpulloa tapetinraapimisongelmaan, mutta sen jälkeen oikeastaan on vain tyydytty huutamaan napakasti: "Ei!" Hyvin usein nämä huudot kylläkin tuntuvat kantautuvan kuuroille korville. Joskus jos on mahdollisuus niin vähän saatan ottaa käpälöivää kissaa naamasta kiinni tai tassusta samalla komentaen. Siihen toiminta yleensä loppuu ainakin hetkeksi. Yleisesti homma kuitenkin on valitettavasti toiminut niin, että tekee sitten niin tai näin, niin tulee palkituksi. Vahingossa on aika paljon tullut vahvistettua omalla toiminnalla kaikkea ei toivottua käytöstä.

Adelalla on nyt 8 vuoden iässä alkanut jonkinlainen uusi pentuikä ja kaikenlaista pientä jäynää ja tassuilla täppäilyä on ruvettu harrastamaan oikein urakalla, erityisesti aamuisin kun on huutava, ellei jopa leijonan lailla karjuva nälkä. Komentelut ja "Ei!"-huutelut eivät ole toimineet, eikä myöskään kissan työntäminen sängystä lattialle. En tiedä kuinka epätoivoista olisi yrittää kouluttaa kissaa uusille tavoille vielä näin vanhalla iällä, 9-vuotis syntymäpäivät kun kolkuttelevat elokuussa.


Oppiiko vanha kissa uusia temppuja? Jaetaanko muissa kissaperheissä jäähyjä rikkeistä?

12 kommenttia:

  1. Emäntää ei uskota.. mutta kun isäntä huutaa EI, niin me molemmat totellaan! Joskus isäntä ottaa jopa niskasta vähän kiinni, jos me ei silti totella. Mutta se ei ole kivaa, joten totellaan ennemmin. Suihkepulloa käytettiin toisinaan kun oltiin pentuja. Vieläkin kun emäntä suihkuttaa kukkia säpsähdän aina ensin ja seuraan tarkkaan mihin se osoittaa pullollaan. - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin toimii paremmin miehen suusta tuo EI :D Mamma saa rauhassa huudella, mitä sitä tottelemaan ;)

      Poista
  2. Meillä on toiminut hyvästä käytöksestä palkitseminen paremmin kuin kiellot ja komennot, kyllähän sitä itsekin työnsä tekee mielellään jos saa siitä palkkaa :D https://elainkoulutus.wordpress.com/2015/05/25/miten-elaimelle-opetetaan-sana-kylla/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämä on valitettavasti toiminut niin että tekee sitten miten vaan niin tulee palkituksi :DDD hups.

      Poista
  3. Mie jäähytin aikanaan, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, päinvastoin. Toinen kissa ei välittänyt lainkaan ja toiselta se söi itsetuntoa. Mie olen parhaimmaksi tavaksi todennut sanallisen kiellon ja tottelemisesta runsaat kehupalkkiot. Kehut motivoi tottelemaan. :) Tosin jos kissa tekee tuhmuuksia selvästi kehujen toivossa niin silloin niitä ei heru.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että Heronilla voisi jotenkin toimia kun se on niin sylivauva että saattaisikin ottaa jäähyt itseensä mutta Adela kyllä ei. Toi on kyllä hyvä toi kehujen toivossa tuhmuuksien tekeminen, sitä sattuu aina välillä :D

      Poista
  4. Ei se kissoilla oikein auta. Koirilla toimii siksi, että koirat on laumaeläimiä, ja jäähy on laumasta poissulkemista, joka on itse asiassa todella väkevä rangaistus. Kissa EI ole laumaeläin, joten laumasta sulkeminenkaan ei siis toimi.

    Meillä Friedelle ainoa toimiva kielto on suihkepullo. Sitä myös on pitänyt kieltää aika paljon, omapäinen kun on ;) Figo ei juuri tee mitään kiellettyä, ja sille riittää pehmeä ei. Tosin sille piti erikseen opettaa mikä on kielto, ja edelleen se ottaa herkästi moitteena sellaistakin mikä ei sitä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asian valaisusta :) Suihkepullo on meilläkin nyt taas ostoslistalla ihan rakasta Adelaa varten :D

      Poista
  5. Meillä eletään kuin pellossa... Kuri ei ole, mutta onneksi osataan käyttäytyä!

    VastaaPoista
  6. Meillä joutuu kissat jäähylle, jos sanallinen kielto ei tehoa, ja se yleensä rauhoittaa tilanteen. Simolle tosin riittää pelkkä EI useimmiten, nuoremmalla olisi siinä vielä oppimista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, teillä siis jäähytellään ja se ilmeisesti jopa toimiikin? Hauska tietää että joillakin toimii vaikka ei ns. "kuuluisi" toimiakaan :) Toi "EI", ei riitä meillä mihinkään :P

      Poista