keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kohtalokas näytelmäpussi

Näytepussit eivät pärjää ilmatiiviydessään varsinaisille ruokasäkeille, joten niiden kohtalo on joutua aina pienten hampaiden ja terävien kynsien uhriksi ennen ruokakippoon päätymistä.

perjantai 9. elokuuta 2013

Sylin kautta syömään

Heron on nirsoillut laihisruokaansa nyt pari viikkoa niin että syömään on voinut mennä vain jos on saanut ensin hetken hellittelyä sylissä.

Eilen haettu näytepussi toiselta ruokamerkiltä maittoi kuitenkin oikein hyvin ilman sylittelyäkin :)

lauantai 3. elokuuta 2013

Rasvasota

Rasvavaras Heron kävi eilen illalla nuolemassa pekonirasvoja paistinpannulta ja joutui kaapatuksi syliin. Kieli lipoi siihen malliin että taisi olla aika ätläkkää.