torstai 11. joulukuuta 2014

Kissasirkuksen Joulukalenteri 2014: Luukku 11

Kissamaisia kirjavinkkejä joulupaketteihin Osa 2


Näistä kirjoista on pakko tunnustaa sen verran, että kuvan ensimmäinen kirja on ollut meillä häpeällisen vähällä käytöllä, vaikkakin löytyy ihan omasta hyllystä... no aktiviteettia kissoista toki toisistaan toisilleen on ;) Ehkäpä joku muu jaksaisi tarttua paremmin toimeen.

1.Kissan Aktivointi - Elina Väyrynen, Jan Nyström

Mikäli yllätät hulivilikissan jatkuvasti tekemässä pahuuksia, saattaa katti olla vain tekemisen puutteessa ja pieni koulutuskin saattaisi tehdä terää ;) Kissan Aktivointi - kirjan havainnollistavat kuvat ja selkeät ohjeet auttavat varmasti jokaista kissan "koulutuksesta" kiinnostunutta pääsemään vähintäänkin alkuun. Kirjassa lähdetään liikkeelle hyvin yksinkertaisista tempuista ja päädytään haastavimmillaan esimerkiksi "kahden kissan ylävitosiin" :) Temppuiluhan voisi mukavasti sopia myös jouluaktiviteetiksi.

2. Doris Lessing - Kissoista

"Tarkkanäköisen nobelistin vahvoja tarinoita vahvoista kissapersoonista. Kissa perhostassu, keimailija, kuningatar! Sadistikissa, moraaliton katti, makkaravaras! Doris Lessing on tuntenut kissat aina. Lapsuutensa Persiassa ja Rhodesiassa hän eli kissojen keskellä, kesyjen ja villien. Sittemmin Englannissa kirjailijan elämän on jakanut moni huomionarvoinen kotikissa. Vaikka kohteena ovat kissat, ääni on Lessingin: armoton ja osumatarkka. Miten inhimillinen kissojen ominaislaatu onkaan, miten suuri niiden herättämä rakkaus." (suomalainen.com)

2 kommenttia:

  1. Minullakin on tuo ykkönen, ollut jo monta vuotta, mutten ole saanut vieläkään luetuksi läpi! :( Temppuja ollaan siitä kuitenkin selattu. :D

    VastaaPoista
  2. Täytyy pitää silmät auki, jos tulisi vastaan;)

    VastaaPoista