maanantai 14. tammikuuta 2013

Slowblogging, paluu jouluun ja vuodenvaihteeseen.

Muutto vaatii aina veronsa, touhua on riittänyt niin paljon ettei ole bloggailullekaan riittänyt aikaa. Meillä on edelleen mennyt kaikki oikein hyvin. Vuosikin vaihtui rauhallisesti. Ei pelätty ollenkaan raketteja, vaikka uusi feliway haihdutinkin oli ehtinyt surista loppuun. Adela ja Heron ovat ehtineet jo hyvin löytää lempipaikkansa uudesta kodista. Välillä tulee kylläkin vielä niitä hetkiä, ettei yhtään tiedä mihin kissat ovat hävinneet. Eilenkin Heron löytyi vaatekaapista, joka on "lukittu" kuminauhan avulla.

Joululahjaksi Adela ja Heron saivat pullealla tonttutirpalla varustetun leulukepin ja tietenkin vähän blingblingiä, eli kimaltelevia palloja, ja niitä onkin jahdattu innolla pitkin asuntoa. Noihin lelukeppeihin on aina niitä tiukuja kiinnitetty jostain syystä, ja me ei tajuta niitä yhtään. Enemmän häiritsevät keskittymistä mokomat. Tiuku otettiinkin heti ensimmäisellä käyttökerralla irti.




Leikit ovat olleet villejä ja varsinkin Adela on ollut kova touhuamaan. Uusi koti on muutenkin saanut kissoihin aivan uutta puhtia. Leikkimistä ja painia on riittänyt. Vanha kiipeilypuukin on ollut nyt kovemmassa käytössä.

Kiva on ollut huomata että poissaollessammekin täällä on jaksettu käydä kurkkimassa ja ilmeisesti pari uutta lukijaakin saatu joukkoon! :) Toivottavasti tässä päästään pikkuhiljaa taas takaisin normaaliin bloggailurytmiin kiinni :)

Kuinkas muilla on vuosi lähtenyt käyntiin?

16 kommenttia:

  1. Mahtavaa että teillä menee hyvin! Ainakin on villit leikit! Tuollaisia palloja on ollut meilläkin, mutta meillä ne ei ole saaneet suosiota. Kissariehut on mukavia katsella, joskin välillä pitää varuilta laittaa silmät kiinni kun ei uskalla :D

    Ni, ja kyllä me ainaskin käydään täällä teillä kurkkimassa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, loistavasti menee. Ai teillä ei blingeistä välitetä? :D

      Se on kiva kun käytte urkkimassakurkkimassa :)

      Poista
  2. Hienoa, että muutto on mennyt hyvin. Ehkä vaihtelu virkistää kissojakin, varsinkin kun kaikki tärkeät on saatu mukaan.

    VastaaPoista
  3. Touhukkaita kuvia! Ja ehdottomasti muutto virkistää kissoja - muistan kyllä 2010!

    VastaaPoista
  4. Ympäristönvaihdos tekee siis hyvää! Siis tietysti omien ihmisten ja omien mööbeleiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin meillä näyttäisi tekevän, vaikkakin meidän tapauksessa mukaan lähti vain osa tutuista mööbeleistä ja toinen tärkeistä ihmisistä :)

      Poista
    2. Ai teillä kävi silleen, että vain toinen tärkeistä ihmisistä muutti kissojen kanssa. Se on aina jokseenkin harmillista :/ Kumminkin hyvä että on mennyt hyvin!

      Poista
    3. Juu, näin kävi. Onhan nuo aina vähän harmillisia juttuja, mutta voidaan kaikki kuitenkin loistavasti :)Toinen tärkeä käy toki myös välillä Adelaa ja Heronia morjestamassa.

      Poista
  5. Hei Tasha! Onko se Feliway-haihdutin oikeasti teillä vaikuttanut kissoihin myönteisesti? Meillekin hankittiin nyt semmoinen, mutta se on kyllä aika kallis, joten saisi tosiaan kyllä luvan tehota Vertin stressiin. Silityksiä Adelalle ja Heronille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meillä varmasti oli apua Feliwaysta, sillä viimeksi muutto ei sujunut laisinkaan yhtä mallikkaasti kuin tällä kerralla. Sen puolesta puhuu myös se että Heronin huutopaniikki muuton yhteydessä lakkasi heti, kun pääsi uuden asunnon Feliway huuruihin :)

      Poista
  6. Minä perustin itselleni blogin osoitteeseen sirpantouhuja.blogspot.fi ja Kollon kuulumiset jatkavat päivittymistä Vuodatuksen blogissa.

    VastaaPoista
  7. Meidän blogissa on teille tunnustus & lempiasia- haaste! :)

    VastaaPoista