sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Ihan pihalla

Tänään teimme pienen ulkoilureissun omalle takapihalle. Heron maisteli suurinpiirtein jokaista eteen osunutta kasvia ja ruohonkortta. Adela otti myös pienet maistiaiset parista heinästä samalla kun tutkiskeli pihaa uteliaana. Kaikenkaikkiaan ulkoilu sujui hyvin ja ilman säikähdyksiä, vaikka edellisestä kerrasta on vierähtänytkin jo melkein vuosi. Hännätkin sojottivat pystyssä aika ajoin.

Adela naukui jostain syystä paljon, ehkäpä päivitteli pilvistä säätä. Aurinko kuitenkin välillä pilkahteli pilvien välistä ja Adelan musta turkki lämpeni nopeasti. Oravat ja linnut pysyivät toisaalla koko ulkoilun ajan, joten paistia ei saatu.

"Oisko ruaho viheriäämpää aidan toisella puolen?"

"On tää ruaho aika viheriäistä ja herkkua täällä omallakin pihalla."


"Tais tarttuu jotain kitalakeen. Ptyi! "

"Mihinhää mää sen sylkäsin??"

"Mä otan ison haaaukun nyt."

"Aika herkkuu on viäläki."

"Mä olen mamma ulkoilemassa, ottas kuva nyt."

"Kovasti mulla ois jotain asiaa."



"Hei kaveri, kulje sä kuule omaa reittiäs. Ny meinas tulla kolari."
"Tai kai me yhdessäkin mahdutaan kulkeen."
 Heron päätti ulkoiluretkemme marssimalla itsenäisen määrätietoisesti takaisin sisätiloihin ja Adela tuli sylikyydillä perässä. Turkkia pestiin kovasti heti kun saatiin valjaat pois. Kohta oltiinkin sitten maukumassa takaovella, josko kohta pääsisi uudestaan ulos.

12 kommenttia:

  1. Hei kaverit! Kotipihaa kauemmas ei kannata mennä, ruoho on ihan hyvää omalla pihallakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, pysyttelemme siis jatkossakin kiltisti omalla pihalla :) -Adela ja Heron

      Poista
  2. Ihanat ilmeet! Kissat unohtavat yllättävän nopeasti, että vastahan siellä ulkona oltiin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuppaa kyllä unohtua näköjään aika nopeasti :D

      Poista
  3. Onpas ulkoiltu! Teillä ei ilmeisesti ole satanut. Tomeria ulkoilijoita on kyllä! Ruohojen kanssa kannattaa tosin olla tarkkana, ettei vahingossa satu syömään pahanmakuista heinää! Tai liikaa hyvää heinää, siitä voi tulla yök.

    Mukavia ulkoiluita ja hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me säästyttiin onneksi sateilta. Omalta pihalta löytyi onneksi vain hyvää heinää ;) Kiitos ja mukavaa viikkoa teillekin!

      Poista
  4. Oottepas söpöjä! <3 Meillä ois pihalla pupukin...

    VastaaPoista
  5. Ihania söpöliinejä :) Meillä Korppu ei ennen vaatinut ollenkaan ulos ja nyt ku kesällä ollaan käyty joka päivä niin uloshan sitä vaaditaan urakalla :'D Talvipakkasilla ei nenäänsä ulos pistäis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä myöskään ei talvella yritetä ulkoilla ollenkaan.

      Poista
  6. Oman pihan ruoho maistuu kissojen mielestä parhaimmalle! :)

    VastaaPoista