tiistai 20. joulukuuta 2011

Kissatalolla

Kävimme eilen vierailulla Oitin kissatalolla viemässä Hey ry:n kissoille ja ihmisille hieman jouluterveisiä.
Tuliaisiksi veimme jouluisen (kissan)ruokakorin, sekä vanhoja tavaroitamme yhdistyksen kirpputorille myyntiin. Ihana Päivi oli ottamassa meidät vastaan, ja tunsimme olomme erittäin tervetulleiksi. Talon kissatilanne on tällä hetkellä melko hyvä, sillä kissa-asukkaita oli tällä hetkellä ainoastaan viisi.


 Wallu-poika oli erittäin hurmaava persoona. Meidän toivotettiin tervetulleiksi kovan hurinan kera,

 Betty-rouva on asustellut kissatalolla jo vuoden verran. Ujo ja kiltti kaunokainen lepäili koko vierailumme ajan korkealla hyllyllä.

Miina-neiti, tuo tumma kaunokainen, matkaa jo perjantaina jouluksi uuteen kotiin

 Wallu yritti tehdä tuttavuutta Miinan kanssa, mutta neiti ei ollutkaan aivan jutustelutuulella.

 Kävimme nopeati vierailemassa myös kissatalon toisessa rakennuksessa katsomassa kahta muuta asukkia, mutta siellä en valitettavasti muistanut ottaa kuvia. Kotiin saimme viemisiksi hiiren muotoiset aktivointilelut molemmille kissoille. (Samanlaiset kuin yllä olevassa kuvassa Miina-kissan edessä)

Oli oikein mukavaa käydä taas kylässä kissatalolla, jonka kautta Adela ja Heronkin ovat meille päätyneet.
Hey ry on perustettu vuonna 1992, eli ensi vuonna siellä vietetäänkin jo 20-vuotisjuhlia. On upeaa, että maailmassa on vielä ihmisiä, jotka välittävät ja jaksavat kantaa kortensa kekoon eläinten auttamiseksi.

Toivottavasti Wallu ja Bettykin molemmat löytäisivät itselleen kodin pian!

5 kommenttia:

  1. Onpa hyvä tilanne, jos vain viisi asukkia! Jee! (Ja sitä minä en halua ajatellakaan, että jossain on kissoja, joille kissatalo olisi oikeasti paaaaljon parempi paikka...)

    Yhtäkaikki, mukavia tuliaisia olette vieneet kauniille kissoille! Toivotaan tosiaan, että tyypit löytävät uudet, hyvät kodit pikapuoliin :)

    VastaaPoista
  2. Hienoja jouluterveisiä olette vieneet!

    VastaaPoista
  3. Onneksi oli vain viisi asukasta! Toivottavasti kaikki pääsisivät omaan uuteen kotiin. Aivan ihana tuo Wallu.

    VastaaPoista
  4. Sirpa ja Kollo: Niin on! :)

    Henna, Friede ja Figo: Juu, ei kannata ajatella inhottavia asioita.

    Naukulan Mamma: Kiitos :)

    Myrsky: Wallu on hieno poika :)

    VastaaPoista