sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Okei, me tunnustetaan

Lulu, Lea ja Lotta lähettivät meille ilahduttavan tunnustuksen, joten kiitos siitä :)


Tunnustuksen saajan pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Me jaetaan nyt nämä sitten puoliksi Adelan ja Heronin kesken, ettei tarvi niin hirmuisen montaa faktaa keksiä, ja voi toki olla että osa näistäkin faktoista on tullut ilmi jo aikaisemmin blogissa :)


Neljä asiaa Adelasta:
1. Nälkäisenä Adela nuolee kaikkea. Kirjankansia, muovipusseja ja seiniä. (Jos joku keksii tälle selityksen niin saa ihmeessä kertoa.)
2. Talviaikaan Adela kömpii usein öisin viereeni peiton alle nukkumaan.
3. Adela lepäilee mielellään vinyylisoittimen päällä. Onneksi siinä on pölykansi :D
4. Työhuoneeni toimii myös Adelan "omana huoneena". Adela viettää siellä suurimman osan ajastaan puoliparvella makoillen.

Neljä asiaa Heronista:
1. Kun Heron hyppää keittiön tasolle ruuanvalmistuksen aikana, se täristää häntäänsä hulvattomasti.
2. Heron inhoaa hiilihapollisia juomia. Aina kun limupullo avataan, se juoksee karkuun.
3. Heron pissaa hiekkalaatikkoon usein niin, että sen pää ja etutassut ovat laatikon ulkopuolella.
4. Heron kynsii toisinaan olohuoneen sohvaa. Kun sitä kieltää, se alkaa esittää että olisi ollut muuten vaan nojailemassa sohvan käsinojaan, ei tietenkään repimässä mitään! :)


Me jaetaan tunnustus eteenpäin kahdeksalle karvaiselle, eli Friedelle ja FigolleHerra Reino Töppöselle ja Hani Kiisseli Pömppäkarvalle, Cisulle ja Totolle , Kollolle ja Minnille.

4 kommenttia:

  1. Onnea tunnustuksesta! Vaikeita keksiä, pakko olla!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tyypit! Ollaan otettuja ja on tunnustettukin jo ;)

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia! Tehdään tunnustukset ihan lähiaikoina.

    VastaaPoista
  4. Töppis ja Pömppis kiittävät tunnustuksesta!! ♥

    VastaaPoista