perjantai 3. joulukuuta 2010

Ei mauku haavaa tee?

Huomasin eilen illalla Adelan ohimolla pientä punoitusta, siinä kohtaa missä karva on yleensä hieman harvempaa.
Kun katsoin kohtaa tarkemmin, siinä näkyi aika selkeästi kaksi pientä haavaa. En tiedä mitä täällä kotona on sitten käynyt poissaollessani, kun ei täällä pitäisi olla mitään vaaranpaikkojakaan, missä itsensä voisi satuttaa. Kissat ovat kyllä olleet välillä melko ärhäköitä pesuhetkiensä lomassa. Liekö sitten Heron suuttunut kun Adela ei ole pessyt tarpeeksi hyvin ja räppäissyt puolivahingossa Adelan silmäkulmaan.
(Tai sitten Adela on laittanut vahingossa Heronin silmään shampoota, mikä tietysti hyvin epätodennäköistä.)

Heron on nyt kuitenkin siis ykkösepäilty tässä asiassa.
Haavat eivät kuitenkaan näyttäneet mitenkään pahoilta, joten päätimme vaan seurailla tilanteen kehitystä.

Loppuun nyt tällainen todella hieno kännykällä tehty kuvanmuokkaus. Nauttikaa! :)
Talouspaperirullateline (vas.) ja Adela (oik.) nauttivat kakkua talouspaperirullatelineen 3-vuotissyntymäpäivillä.

2 kommenttia:

  1. Hyvä kuva! :D

    Toivottavasti Adelan naarmut paranevat pian!

    VastaaPoista
  2. Onneksi ei ollut pahemmin käynyt, vaikka Adele vähän käpälästä silmäkulmaan saanut olisikin! Meilläkin välillä tuntuu kissoilla otsassa naarmuja, kun joskus painileikit vähän liian rajuiksi käyvät. Ikinä ei mitään vakavampaa ole sattunut, mutta muuten näyttävät nuo kissat kyllä tykkäävän ihmistä säikytellä :P

    VastaaPoista