tiistai 16. maaliskuuta 2010

Meillä on ollut huolia

Eilen kävimme eläinläääkärin vastaanotolla siitä syystä, että Adela ei ollu syönyt lähes ollenkaan sitten lauantai-aamun. Sunnuntainen punnitus oli myös aika shokki. Adela 4,6kg! Viikko sitten vaaka näytti 4,9kg.
Eläinlääkäri tutki Adelan perusteellisesti.
Vatsassa ei tuntunut mitään, suussakaan ei näkynyt mitään kummallista ja tulehdusarvot olivat normaalit. Keskiviikkona pitäisi tulla loput verikokeiden tulokset.
Pientä hammaskivikertymää oli mutta sen ei olisi pitänyt syömistä haitata, hammaskivi poistettiin samalla reissulla kuitenkin molemmilta kissoilta. Heronilla olikin jo aikamoiset kertymät Plaque Offista huolimatta.

 Pikkupotilaat narkoosissa.


Yritimme antaa tänään Adelalle lääkettä jonka pitäisi parantaa ruokahalua. Neljäsosa tabletista piti laittaa suuhun esim. kielen alle, sitä ei tarvinnut nielaista. Outona sivuvaikutuksena, pilleri ilmeisesti reagoi syljen kanssa ja pitkin kämppää juoksi hyvinkin paljon vesikauhuisen näköinen vaahtosuinen kissa ja henkilökunta oli todellakin paniikissa. Onneksi tilanne kuitenkin rauhoittui nopeasti. Varmuuden vuoksi soitettiin tietenkin eläinlääkärille.

Adela on ONNEKSI tänään jo syönyt hieman ja antoi jo vähän kyytiä pienelle punaiselle hiirellekin.
Paljon on pieni saanut haleja ja suukkoja.

Lisätietoja seuraa sitten kun kaikki väsyneet ja huolestuneet osapuolet ovat vähemmän väsyneitä ja huolestuneita.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja voimia! Toivottavasti Adela alkaa voimaan jo paremmin.

    VastaaPoista
  2. Oivoi, tämmöistähän se aina välillä on :-( Tsemiä.

    Onkohan siitä Plaque Offista lopultakaan mitään hyötyä, koska Harmaa on syönyt sitä jo pari vuotta ja hampaita puhdistetaankin noin kerran viikossa - ja silti oli tullut takahampaisiin vähän hammaskiveä. Jotenkin alkaa epäilyttää :-/

    VastaaPoista